Pikkupalatsi Tampereella ja häät kuin unelma

Tampereen ja Pirkanmaan ylellisimmät hääjuhlat?

Toisin kuin monessa muussa julkitilassa, hääasiakkaamme kertovat Pikkupalatsin ihanan kodikkaasta tunnelmasta. Pikkupalatsilla hääpaikan tunnelma syntyy kun vanhanajan romanttista vivahdetta juhlaan tuovat kristallikruunujen loiste ja aidot antiikkihuonekalut. Hääjuhliin varataan aina koko kerros, joten muita vieraita ei ole häitänne häiritsemässä.

Pikkupalatsilla järjestetään ympäri vuoden kymmeniä upeita häitä. Meillä on vihittykin vuosittain useita pareja. Tampereen suosituimpia vihkikirkkoja, Finlaysonin kirkko on lähin kirkkomme. Myös Tampereen tuomiokirkko on lähellä. Mikäli suunnittelet pieniä häitä vain kaikkein lähimmille, katso lisätietoja sivultamme Perjantai-häät.

Meille voi tuoda omat alkoholijuomat tai tilata anniskelun ihan valintasi mukaan eli olemme nk. omien juomien hääpaikka. Ruokatarjoilun ja juhlatilan valmistelun hoitaa aina viidestä ammattitaitoisesta yhteistyökumppaneistamme valitsemasi juhlapalveluyritys, joten pari ja vieraat voivat keskittyä tärkeään juhlaan. 

Tule katsomaan, onko Pikkupalatsi on teidän unelmienne hääpaikka! Palatsiemäntämme jo odottaa yhteydenottoasi: info@pikkupalatsi.fi tai p. 0400-392328 tai yhteydenottolomake 

Tiedoksenne: kunnostamme Pikkupalatsin ulkokuorta entistä ehommaksi 1.4.2019 alkaen, joten Pikkupalatsi on vuokrauskäytössä vain 31.3.2019 saakka, joten emme ota varauksia 1.4.2019 jälkeiseen aikaan. Moni pari on vaihtanut hääpäivänsä tälle talvelle päästäkseen pitämään häänsä vielä Pikkupalatsilla, kiitos näille ihanille hääpareille ymmärtämykse

tarkempia tietoja unelmienne häiden järjestämisestä:

  • Pikkupalatsin juhlakerroksen hääjuhliin mahtuu max. 100 hlöä pöytiin, mutta juhlatila sopii myös mainiosti pienempiin häihin.

  • Juhlakerros häihin varattavissa klo 8-23 (lisätunti klo 23-24 erilliskorvauksesta).

  • Juhlakerroksen hääjuhlassa käytössänne kaikki viisi upeaa salia sekä aulatilat (n. 270 m2).

  • Voit halutessasi jo etukäteen tutustua juhlakerroksen pöytäkarttaan. Huomaathan, että Pääsali ja Flyygelisali ovat yhtä yhtenäistä tilaa ja näköyhteys pääsaleihin on myös sekä Jugend että Sinisestä salista.

  • Tilavarauksen varmistuttua pyydä tarjous häätarjoiluista yhteistyössämme toimivilta ammattitaitoisilta juhlapalveluilta (menut, pöytäliinat, lautasliinat jne. sekä tarjoilijoiden palkkiot). Valinnanvaraa on, koska cateringeja meillä toimii viisi!

  • Voit tuoda hääjuhliisi omat alkoholipitoiset juomat, jotka valitsemasi juhlapalvelun henkilökunta asettaa tarjolle tai tarjoilee. Sovi alkoholin tuonnista ja ajankohdasta valitsemasi juhlapalvelun kanssa.

  • Mikäli valitset ruokatarjoiluihin yhteistyökumppaneistamme joko Ponteva Cateringin, Arto Rastas Cateringin tai 4Cateringin, voit valita myös alkoholin anniskeltuna (sovittava etukäteen, koska edellyttää nk. catering-ilmoituksen tekemistä viranomaisille). Mikäli hääjuhlat kuuluvat anniskelun piiriin, osaakaan alkoholista ei voi tuoda itse.

  • Hääohjelmaan on käytössä nykyaikainen esitystekniikka (dataprojektori, iso valkokangas, äänentoisto sekä Wifi).

  • Häämusiikkia varten on kaunissointinen flyygeli, josta pidetään hyvää huolta. Kysy myös Pikkupalatsilla esiintymään tottuneiden muusikkojen yhteystietoja myyntipalvelustamme.

  • Lisäkoristeita meillä ei juuri tarvita, mutta kukat juhlistavat hääjuhlanne. Voit tuoda kukat itse tai pyytää hääkukkiin erikoistuneen yhteistyökukkakauppaamme Helmivillakko toimittamaan kukat Pikkupalatsille ilman toimitusmaksua. Jotkus valitsevat tuoleihin huput ja/tai rusetit, kysy yhteystietoja niiden toimittajista myynnistämme.

  • Tanssi mahdollista flyygelisalissa vuokraamalla tanssimaton.

  • Juhlakerroksen tilavuokra hääjuhliin riippuu ajankohdasta ja väkimäärästä: pe tai la max 30 hlöä 790 € + siivouskorvaus 130 €, max 70 hlöä 1090 € + siivouskorvaus 170 €, max 100 hlö 1290 € + siivouskorvaus 190 €. Hinnat sisältävät alv. 24 %.

  • Hinta sisältää oikeuden käyttää Pikkupalatsilla olevia kauniita astiastoja ja lasistoja sekä mahdollisuuden käyttää paloturvallisia pöytäkynttiöitä.

  • Talomme on esteetön, meillä on inva-hissi ja pihassa inva-paikka, joten myös pyörätuolilla ja rollaattorilla pääsee hääjuhliin. Myös hääparin autolle yleensä löytyy tilaa pihasta.

  • Noudatamme lakia emmekä syrji asiakkaitamme uskonnon, ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen tai minkään muunkaan ominaisuuden vuoksi.

  • Kysy lisätietoja myyntipalvelustamme ja tule katsomaan ja järjestä meillä ihanat hääjuhlat!

  • Ota yhteyttä myyntiimme yhteydenottolomakkeella tai info@pikkupalatsi.fi tai soita p. 0400 392 328

Jos pienten rentojen perjantai-häiden viettäminen Pikkupalatsilla voisi olla teidän juttu, niistä enemmän sivulla Perjantaihäät.

Lisää kuvia Pikkupalatsilla aiemmin vietetyistä häistä on Juha kuvaa- yrityksen sivulla julkaistussa blogissa. Juha kuvaa-yrityksen omistaja TaM Juha Sompinmäki työskentelee nykyisin ulkomailla ja yritys on tauolla, mutta hän on antanut luvan lisätä tämän linkin Pikkupalatsin sivulle, kiitos Juha!

Kuvat: Studio Jorma Rajamäki, Greta Olkkonen ja Päivi Korkee/Pikkupalatsi Oy, Morsiuskuvat: Kaisu Ojansivu Photography, Jari Kivelä/Pixoi Oy, Armas C*atering, Tampere Visit Laura Vanzo, suihkulähdekuva Jenni Pulkkinen, kiitos!